maanantai 21. elokuuta 2023

Mikä on yhteishankintayksikkö ja miten se liittyy Hämeenlinnan kaupungin hankintoihin?


Hämeenlinnan kaupunki ei kilpailuta kaikkia julkisia hankintojaan itse, koska tietyissä hankinnoissa on tarkoituksenmukaisempaa olla mukana useamman hankintayksikön yhteisessä kilpailutuksessa. Usein tällainen kilpailutus tarkoittaa yhteishankintayksikön toteuttamaa kilpailutusta.

Yhteishankintayksiköllä tarkoitetaan sellaista hankintayksikköä, joka on keskittynyt julkisten hankintojen kilpailuttamiseen yhteishankintoina. Käytännössä yhteishankintayksikkö kilpailuttaa erilaisia tavaroita ja palveluita suorille ja välillisille omistajilleen sekä mahdollisille muille hankintayksiköille, joille on erikseen annettu oikeus olla tietyn yhteishankintayksikön yhteishankinnoissa mukana.

Kuntakentän yhteishankintayksiköitä ovat esimerkiksi Sarastia Oy, Hansel Oy, Tuomi Logistiikka Oy ja Kuntien Tiera Oy, joista Kuntien Tiera on keskittynyt ICT- ja järjestelmähankintoihin. Toki muitakin yhteishankintayksiköitä Suomessa on.

Paikallisten yritysten kannattaa seurata Hämeenlinnan kaupungin tulevien hankintojen lisäksi myös yhteishankintayksiköiden valmistelussa olevia hankintoja. Usein kyseiset hankinnat mielletään valtakunnallisiksi hankinnoiksi, mutta asia ei suinkaan ole aina niin. Yhteishankinnoissa voi olla esimerkiksi seudullisia tai maakunnallisia osakokonaisuuksia.

Esimerkiksi liikennemerkkihankintoihin yhteishankintayksiköiden kilpailutukset sopivat hyvin, koska yhteishankinnan suurella volyymillä saavutetaan mm. edullisemmat hinnat ja koska liikennemerkkien toimittajat ovat yleensä valtakunnallisia toimijoita. Kuvituskuva. Kuva: Hämeenlinnan kaupunki.

Yhteishankintakilpailutuksiin lähdetään mukaan yleensä siksi, että siten säästetään kilpailutuksen aiheuttamissa prosessikustannuksissa ja saadaan yhteishankinnan tuottama volyymietu. Volyymietu voi näkyä esimerkiksi halvempina hintoina, parempana laatuna tai siinä, että yhteishankinnassa mukana olevilla hankintayksiköillä on parempi neuvotteluasema toimittajiin nähden kuin niillä olisi yksinään; parhaimmassa tapauksessa nämä kaikki toteutuvat.

Hämeenlinnan kaupunki arvioi tapauskohtaisesti sen, kannattaako olla mukana yhteishankintayksikön kilpailutuksessa vai kilpailuttaa hankinta esimerkiksi itse. Arviointiin vaikuttaa mm. paikallinen näkökulma, hankinnan kohde ja yhteishankintakilpailutuksella saavutettavissa oleva volyymietu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti