sunnuntai 26. toukokuuta 2024

Paikallinen yrittäjä: Ethän nuku onnesi ohi?


Hankintayksiköt, kuten Hämeenlinnan kaupunki, julkaisevat tietopyyntöjä ja markkinakartoituksia tulevista hankinnoistaan. Niistä käytetään myös muita nimityksiä, kuten markkinavuoropuhelukutsu. HILMA-ilmoituskanavasta löydät niitä esimerkiksi valitsemalla ilmoitustyypiksi ”Ennakkoilmoitus / markkinakartoitus”.

Miksi minun pitäisi vastata tietopyyntöön, koska sehän ei ole varsinainen tarjouspyyntö?


Siksi, että sillä tavalla ensinnäkin kerrot hankintayksikölle yrityksesi olemassaolosta ja toisekseen siksi, että siten saatat päästä vaikuttamaan tulevan hankinnan sisältöön.

Asioita kannattaa välillä katsoa uudesta perspektiivistä. Siksi me Hämeenlinnan kaupungin hankintatoimessa haluamme kuulla erityisesti paikallisten yritysten ajatuksia. Mutta huolehdithan, että vastaat tietopyyntöön, jos olet kiinnostunut jostain hankinnasta? Kuvituskuva. Kuva: Hämeenlinnan kaupunki.

Hankintayksiköt eivät välttämättä ehdi käyttää aikaa googlatakseen tietyn toimialan yrityksiä. Ja vaikka googlaisivat, niin voi olla, että yrityksesi ei tule näkyviin ensimmäisissä hakutuloksissa. Siksi on tärkeää, että tuot hankintayksikön tietoon yrityksesi olemassaolon. Tietopyyntöjä ja vastaavia käytetään juuri siksi, että saadaan selville, mitä yrityksiä kyseinen hankinta kiinnostaa.

Toki hankintayksikkö viime kädessä päättää hankinnan ehdoista, kuten soveltuvuusvaatimuksista ja sopimusehdoista, mutta miten hankintayksikkö voisi edes tietää yrityksesi mielipiteistä, jos et tuo niitä esille. Esimerkiksi markkinavuoropuhelussa voit tuoda esille sen, jos soveltuvuusvaatimukset mielestäsi rajaavat liikaa tarjoajia kilpailun ulkopuolelle. Tai jos sinulla on esittää uudenlainen tapa toteuttaa hankinta, se saattaa hyvinkin kiinnostaa kilpailuttajaa.