tiistai 16. kesäkuuta 2020

Tarjouskilpailuja käynnissä ambulansseista työnhaun tehotreeni -palveluun – Hyödynnä mahdollisuutesi!


Tarjouspalvelu-portaalissa on tällä hetkellä käynnissä kolme Hämeenlinnan kaupungin tarjouskilpailua sekä Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen ja Hämeenlinnan Asunnot Oy:n tarjouskilpailut. Hankinta-asiakirjoihin voi tutustua osoitteessa https://tarjouspalvelu.fi/hameenlinna (klikkaamalla TARJOUSPYYNNÖT-kohtaa).

Hämeenlinnan Asunnot kilpailuttaa Parolantie 19:ssä sijaitsevan kerrostalon peruskorjauksen. Kiinteistö on tullut LVIS-tekniikaltaan elinkaarensa päähän, kuten myös rakenteiden pinnoiltaan. Taloon tullaan toteuttamaan laajamittainen peruskorjaus ja näin saattamaan rakennus tekniikaltaan ja pinnoiltaan uutta vastaavaksi, kuitenkaan unohtamatta rakennuksen vanhan ajan henkeä. Myös kiinteistön piha-alue uusitaan ja lisäksi piha-alueen uusimiseen kuuluu naapurikiinteistön, Parolantie 17, takapiha. Tarjousaika päättyy 23.6. klo 12.

Hämeenlinnan pääkirjastoon haetaan kahvila- ja ravintolapalveluiden tuottajaa. Hankinnan tavoitteena on löytää sopimuskumppaniksi palveluntuottaja, jolta Hämeenlinnan kaupunki saa korkeaa ja pitkäaikaista vuokratuloa. Hankinnan tavoitteena on myös löytää sopimuskumppaniksi palveluntuottaja, joka palvelee hyvin Hämeenlinnan pääkirjastoa ja sen asiakkaita sekä muita kahvilan ja ravintolan asiakkaita. Lisäksi tavoitteena on pääkirjaston tilojen arvokkuuteen ja pääkirjaston toiminnan luonteeseen sopiva kahvila ja ravintola. Tarjousaika päättyy 26.6. klo 7.

Kaupunki kilpailuttaa infran rakentamisen puitejärjestelyn. Puitesopimuksella valitaan infran rakentamisen sopimuskumppanit Hämeenlinnan kaupungin pienempien infrahankkeiden toteuttamiseen. Valituilta kumppaneilta tilataan sopimuskauden aikana töitä määrärahojen puitteissa. Urakoitsija toimii kaikissa hankkeissa lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana ja vastaa kaikista päätoteuttajalle kuuluvista velvoitteista. Tarjousaika päättyy 29.6. klo 12.

Kaupunki kilpailuttaa myös Vuorentaan vanhainkodin purku-urakan. Työ käsittää Vuorentaan vanhainkodin rakennuksien purkutyön (yhteensä noin 5250 neliömetriä). Ahvenistolle, entisen Vuorentaan vanhainkodin ympäristöön, suunnitellaan uusia erillispientalotontteja ja osoitteeseen ollaan laatimassa asemakaavaa. Erityisesti tutkitaan pienten, noin 600 neliömetrin, omakotitalotonttien sijoittamista ko. alueelle. Alueella sijaitsee Vuorentaan entisen vanhainkodin kolme rakennusta, joille on kuntoselvityksessä todetun huonon kunnon vuoksi myönnetty purkuluvat. Tarjousaika päättyy 13.7. klo 12.

Kanta-Hämeen pelastuslaitos kilpailuttaa ambulanssien hankinnan. Hankinnan kohteena on seitsemän ambulanssin alustan ja korityön sekä hoitovälineistön hankinta vuosina 2020–2021. Lisäksi optiona on seitsemän ambulanssin alustan ja korityön sekä hoitovälineistön hankinta vuosina 2022–2023 (option käytöstä päätetään erikseen). Tarjousaika päättyy 13.7. klo 15.

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen kilpailutuksen kohteena on yhteensä jopa 14 ambulanssia. Pelastuslaitoksen ja Hämeenlinnan kaupungin tarjouskilpailuja kannattaa etsiä säännöllisesti HILMA-ilmoituskanavasta ja tarjousportaaleista, joihin on linkit tässä blogissa. Kuvituskuva. Kuva: Hämeenlinnan kaupunki.

Työllisyyspalveluilla on käynnissä useita dynaamisia pienhankintoja, joissa hankintaan mukaan haluavat toimijat jättävät osallistumishakemuksen ja kaikki vaatimukset täyttävät toimijat hyväksytään mukaan (tilaukset hyväksytyiltä palveluntuottajilta tehdään erikseen). Hankinta-asiakirjoihin voi tutustua osoitteessa https://hankintasampo.fi/tyollisyyspalvelut/.

Asiakaspalveluvalmennuksen osalta osallistumishakemus tulee jättää 30.6. klo 16 mennessä. Muissa dynaamisissa pienhankinnoissa aikaa osallistumishakemuksen jättämiseen on joulukuuhun tai jopa ensi vuoteen saakka, mutta kannattaa muistaa, että mitä nopeammin hakemuksen jättää, niin sitä nopeammin pääsee palveluntuottajaksi. Muut hankinnat ovat hyvinvoinnin personal trainer -palvelu, koutsi-palvelut, irti veloista ja arkitalous haltuun, stailauspalvelu, työnhaun tehotreeni -palvelu sekä työhön paluun tueksi -palvelu ja tutustu uuteen alaan -palvelu.

Hankintayksiköt ilmoittavat kansallisen kynnysarvon ja EU-kynnysarvon ylittävistä hankinnoista HILMA-ilmoituskanavassa, josta voi etsiä Hämeenlinnan seudun hankintayksiköiden tarjouskilpailuja kirjoittamalla hakukenttään Hämeenlinna. Esimerkiksi Sarastia Oy kilpailuttaa vammaispalvelulain mukaisia henkilökuljetuksia, siivouspalveluita sekä lämmitys- ja moottoripolttonesteitä säiliötoimituksina; kaupunki on mukana polttonesteiden yhteishankintakilpailutuksessa.

HUOM! Tarjoajille korostetaan sitä, että tarjous kannattaa jättää ajoissa (esimerkiksi 1-2 arkipäivää ennen tarjousten jättöajan umpeutumista). Hankintayksikön kokemuksen mukaan on valitettavan yleistä, että kun tarjouksen lähettäminen jätetään viimeiseen hetkeen, niin teknisestä tms. tarjoajasta johtuvasta syystä tarjouksen lähettäminen ei usein onnistukaan määräaikaan mennessä (oikeuskäytäntö on äärimmäisen tiukka siinä, että myöhästyneet tarjoukset on suljettava pois tarjouskilpailusta).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti