torstai 4. kesäkuuta 2020

Hoitajakutsuratkaisut hoivakoteihin ja palveluasumiseen sekä vartiointi- ja turvapalvelut – Kaupunki mukana Sarastian yhteishankintakilpailutuksissa


Hämeenlinnan kaupunki sekä Kanta-Hämeestä myös Janakkalan kunta ja Riihimäen kaupunki ovat mukana Sarastia Oy:n yhteishankintakilpailutuksessa, joka koskee hoivakotien ja palveluasumisen hoitajakutsuratkaisuja.

Hankintamenettelynä on avoin menettely. Kilpailutuksen hankintailmoitus on HILMA-ilmoituskanavassa.

Hoitajakutsuratkaisuilla tarkoitetaan ratkaisuja, joissa asukas tai potilas saa helposti ja nopeasti yhteyden hoitohenkilökuntaan. Hälytinlaitteita on olemassa useita erilaisia ja monessa ratkaisussa on paikantava ominaisuus. Aktiivisten hälytysten lisäksi voi olla myös passiivisia hälytyksiä, kuten hälytys asukkaan tai potilaan kulkiessa tietystä ovesta. Hoitajakutsuratkaisuja on sekä langallisia että langattomia. Kuvituskuva. Kuva: Hämeenlinnan kaupunki.

Hämeenlinnan kaupunki sekä Hämeenlinnan seudulta myös Hämeen liitto, Idänpään Toimintakeskus Oy ja Kiinteistö Oy Hämeenlinnan Kaupungintalot ovat mukana Sarastia Oy:n yhteishankintakilpailutuksessa, joka koskee vartiointi- ja turvapalveluita.

Hankintamenettelynä on avoin menettely. Kilpailutuksen hankintailmoitus on HILMA-ilmoituskanavassa. Yhtenä osakokonaisuutena on Hämeenlinnan seutu.

Vartiointi- ja turvapalveluilla tarkoitetaan lähinnä piiri- ja paikallisvartiointia sekä hälytysvalvontaa ja -käyntejä. Kuvituskuva. Kuva: Hämeenlinnan kaupunki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti