maanantai 28. syyskuuta 2020

Terveiset Teemme yhdessä! -hankkeelta


Teemme yhdessä! Työllisyyden palveluiden ja hankintojen kehittämishanke käynnistyi helmikuussa 2020 vähän ennen poikkeustilaa. Erikoislaatuinen kevät ja kesä koettiin hankkeessa erityisenä haasteena ja hihat käärittiin työllisyyspalveluiden uuden dynaamisen pienhankintamallin käyttöönoton merkeissä motivoituneina ja ”taisteluvalmiina”.


Hankkeen ensimmäiset hetket käytimme aktiivisesti hankintamallin käytännön harjoitteluun yhdessä työllisyyspalveluiden asiakastyötä tekevien kollegoidemme kanssa. Samalla kehitimme uusia palvelupilotteja tiimityönä palveluntuottajiemme, sidosryhmiemme ja työyhteisömme voimin.

Saimme heti alussa useita uusia ja vanhoja, mutta erityisesti yhteistyöhön innostuvia ja joustavia palveluntuottajia työllisyyspalveluiden ostopalveluita rakentamaan ja tuottamaan. Tästä olemme erityisen kiitollisia! Monituottajamalli on saanut hyvää palautetta usealta suunnalta ja koemme, että asiakkaillamme on nyt mahdollisuus saada todella räätälöityä ja henkilökohtaista palvelua työllistymisen helpottamiseksi.

Olemme myös tiivistäneet yhteistyötä TE-toimiston ja ELY-keskuksen kanssa unohtamatta arvokkaita kumppaneitamme Hämeen Yrittäjiä sekä Hämeen ammattikorkeakoulua. Kuntakokeilu kolkuttelee jo ovella ja innolla jatkamme yhteistyötä kohti uusia haasteita ja kehittämismahdollisuuksia.


On ollut ilo tehdä työtä yhdessä positiivisen toimijajoukon kanssa yli organisaatiorajojen! Kiitokset kaikille jo mukana oleville ja tervetuloa joukkoomme, mikäli työllisyyspalveluiden tuottaminen on osa osaamissalkkuasi.

Hilkka Luukkonen
Hankinta-asiantuntija, Teemme yhdessä! -hanke

Kuvituskuvat ovat Teemme yhdessä! -hankkeen palveluntuottajaesittelystä syksyltä 2020. Kuvat: Hämeenlinnan kaupunki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti